Akon

Saturday

Huhtikuussa 50-vuotta täyttävä senegalilais-yhdysvaltalainen hip hop- ja R&B-artisti Akon on vaikuttanut musiikin saralla jo pian kaksi vuosikymmentä. Etenkin sielukkaasta äänestä ja lukemattomista jättihiteistä, kuten ”Smack That”, ”I Wanna Love You” ja ”Lonely” tunnettu tekijä on saavuttanut urallaan viisi Grammy-ehdokkuutta, neljäkymmentäviisi Billboard HOT 100 -listasijoitusta ja myynyt maailmanlaajuisesti yli 35 miljoonaa albumia. Akonin repertuaariin sisältyy myös huikeat kolmesataa vierailijaesiintymistä ikonisten artistien, kuten Michael Jacksonin, Eminemin, Lady Gagan ja Gwen Stefanin kappaleilla.

Artistin ensimmäinen – ja samalla läpimurtoalbumi ”Trouble” on vuodelta 2004. Akon vietti musiikin suhteen hiljaiseloa yli kymmenen vuotta, kunnes julkaisi uuden albumin ”El Negreeto”  vuonna 2019. Tuorein albumijulkaisu ”TT Freak” on joulukuulta 2022 ja sisältää raikkaan tuulahduksen Etelä-Amerikassa syntyneestä amapiano -tyylisuuntauksesta.

Akon vieraili edellisen kerran Suomessa klubikeikalla vuonna 2008. Nyt pääset artistin tarjoamalle nostalgiatripille elokuussa Blockfesteilla 2023.

OSTA BLOCKFEST-LIPUT

#blockfest #blockfest2023 #akon

Social media links

Akon
Back to top