Blockfest & Spotify presents: Gracias

PME Recordsille levyttävä Gracias julkaisi vappuna uuden albuminsa ”Graciasi LP”. Ajaton mc nousi ensimmäistä kertaa räppipäiden tietoisuuteen jo vuonna 2007, jolloin hänen ensimmäinen mixtapensa ilmestyi artistinimellä Luminate.

Häneltä on kuultu jo pitkään värssyjä niin englanniksi kuin suomeksikin. Tuorein albumi on kuitenkin ensimmäinen kokonaan suomeksi purkitettu pitkäsoitto. Graciaksen kerronta on mukaansatempaavaa, ilmaisu sulavaa ja hänet voi kuvitella käytännössä biitin kuin biitin päälle.

Artistiuransa ohella Gracias operoi poikkitaiteellisesti muillakin saroilla. Näyttelijänä hän teki läpimurtonsa valkokankaalla elokuvassa ”Vuosaari”, jonka jälkeen häntä on nähty niin TV-sarjoissa kuin palkituissa leffoissakin (mm. Hymyilevä mies, Leijonasydän, Pahan kukat). Tämän lisäksi tekijä on kivunnut myös mm. nykytanssin näyttämöille.

Meille ykkösasia on kuitenkin musiikki. Jos jostain syystä Graciaksen diskografia on jäänyt tuntemattomaksi, suosittelemme ottamaan koko tuotannon haltuun esim. seuraavien ehdotusten kautta.

BARS

Sylkyä ja musafiilistelyä JTT:n rennosti rullaavan biitin päälle. Pysytään perusasioiden äärellä, jonka vuoksi toiminee luontevana sisäänheittäjänä tuotantoon.

 

EVEN OUT

Vuonna 2014 ilmestynyt pitkäsoitto ”Elengi” on tuotannollisilta ratkaisuiltaan ehkä kokeellisinta Graciasta. Yksi albumin monista napakympeistä on vastustamattomasti jyräävä Even Out.

 

G (ÄLÄ UNOHDA)

Graciaksen ja Gettomasan yhteisbiiseillä on maaginen tunnelma. Graden uudelta albumilta löytyvä tuorein kollabo menee samanlaiseen tehosoittoon kuin Entä sä ja Ei mitää järkee.


 

Tutustu lisää Graciaksen tuotantoon Spotifyssa.

Gracias nähdään Blockfesteilla perjantaina 21.8. Lipun voit ostaa tästä.

Back to top