Ares & Bizi

Friday

Tämän vuoden alussa Arekselta & Biziltä ilmestyi ”HAHAHA” nimeä kantava EP. Kokonaisuudelta välittyy loistavasti parivaljakon välinen hauskanpito ja keskinäinen kemia. Evertimen tuottama EP sisältää muun muassa mukaansatempaavan ja vangitsevan Just tollee -singlen, joka kerrytti huomiota jo ennen julkaisua TikTokissa. ”HAHAHA” EP:n myötä artistit starttasivat kevään kestävän yhteiskiertueen ja heidät tullaan näkemään yhdessä myöskin elokuussa! 

Ares on vantaalainen uuden sukupolven tekijä, jonka musiikissa yhdistellään tarttuvia melodioita ja aseenteellisempaa tyyliä. Areksen vuonna 2021 ilmestyneelle ”Skala” debyyttialbumille artisti summasi tähänastisen elämänsä ja nimesi sen isänsä kreikkalaisen kotikylän, Skala Kalloniksen mukaan.  Rähinä Recordsille levyttävä Ares julkaisi albuminsa jälkeen singlet C’est la vie sekä Olkapää. Sittemmin artistilta on ilmestynyt muun muassa tuplasingle Kadut ei tuu unohtaa / Kaikki saa kukat joskus, single Noppaa sekä Liikkuu-yhteissingle williamin kanssa. Live-esiintymisessään yleisön huomioon ottava artisti huokuu itsevarmuutta ja energistä flowta! 

Modernilla otteella taiteilevan viimeistellyn R&B:n sanansaattajan Bizin kappaleet elävät tarinoista ja tunnepitoisista sanoituksista. Elokuussa 2018 julkaistu ”Ääniviesti” EP herätti vahvasti huomiota suomalaisen musiikin kentällä ja loi uuden aallon suomi-r&b:lle. Bizin diskografiaan kuuluvat listahitit kuten “Draamaa”, sekä Turistin kanssa yhteistyössä tehty “Sori” -biisi. Bizi vakuuttaa kuulijat läsnäolollaan, samaistuttavilla lyriikoillaan ja koukuttavalla flowllaan. Bizi on yksi tämän hetken kiinnostavimmista artisteista, jonka keikat ei jätä ketään kylmäksi. 

OSTA BLOCKFEST LIPUT 

Social media links

Ares & Bizi
Back to top