Blockfest and Spotify presents: Ege Zulu

Ege Zulu

Luokka ’19 -listaukseenkin valittu räppäri Ege Zulu esiintyy ensimmäistä kertaa omalla keikallaan Blockfesteilla lauantaina 21. elokuuta. Roihuvuoressa varttuneen artistin virallinen debyyttialbumi ”Swengari” julkaistiin tänä keväänä.

Älyttömän hyvän esikoislevyn on tuottanut lähes kokonaisuudessaan Victor Nordis ja julkaisua pohjustettiin YouTubessa julkaistulla moniosaisella Swengari-sarjalla kuukausien ajan. Todella tuoretta soundia, piristävää ulosantia ja oivaltavaa vapaatyylimäistä lyriikkaa, josta tulee väkisinkin hyvä mieli.

Ege Zulu innostui Helsingin Uutisten haastattelun mukaan räpistä sen jälkeen, kun Asa ja Jätkäjätkät -kokoonpano vieraili hänen koulullaan. Herra Swengari on hionut tyyliään vuosien mittaan omaleimaiseen muotoonsa ja on nyt valmis isompaan läpimurtoon. Seuraavassa kolme kappaletta, joiden kautta lähteä perehtymään tuotantoon.

VALMIINA FUTAA FEAT. GETTOMASA

Futiksen EM-kisojen alla julkaistu remix, jolle mukaan hyppäsi myös Gettomasa. Biisin tarttuvuudesta kertoo jotain jo sekin, että kyseessä on Ege Zulun kaikkien aikojen striimatuin biisi Spotifyssa.

ROBOTTI

Meidän suosikkibiisejä uusimmalta levyltä. Tässä tiivistyy paljon siitä mahtavasta persoonallisuudesta, mikä Ege Zululla on artistina. Täysin massasta poikkeava biittivalinta, täysin massasta poikkeava näkökulma tunnekylmyydestä, koko ajan eeppisemmäksi paisuva huikea meno, riipaisevat laulukertsit.

LEGENDA

Low key bängeri aiemmalta ”Elämänvaiheit” EP:ltä vuodelta 2019, joka esittelee hyvin artistia itseään.


Tutustu lisää Ege Zulun tuotantoon Spotifyssa.

Posted in News
Back to top