Blockfest and Spotify presents: Cherrie

Cherrie

Ruotsalaisen R&B:n ehdoton ykkösnimi, kansainvälistä tunnustusta jo viiden vuoden ajan niittänyt Cherrie esiintyy Blockfesteilla perjantaina 20. elokuuta. Niin Ruotsin kuin Norjankin palkintogaaloissa pystejä pokannut tyylikäs laulaja julkaisi aivan hetki sitten kolmannen albuminsa ”Naag Nool”.

Uutuuslevyn titteli on somalian kieltä ja tarkoittaa vapaasti käännettynä ”elävää, itsenäistä, vahvaa naista”. Somalitaustainen Cherrie on syntynyt Norjassa, viettänyt lapsuutensa Suomessa Lohjalla ja kymmenvuotiaasta eteenpäin varttunut Ruotsissa. Sen jälkeen kun hänen debyyttialbuminsa ”Sherihan” julkaistiin vuonna 2016, Cherriestä on muodostunut eri puolilla palloa esiintynyt ruotsalaistähti, joka nähdään tulevana syksynä esimerkiksi Ruotsin omassa Vain elämää -formaatissa eli Så mycket bättressä.

Seuraavassa kolme kappaletta, joiden kautta lähteä perehtymään tuotantoon.

ALDRIG IGEN (MÅ SÅDÄR) FEAT. STORMZY

Cherrien debyyttilevyltä löytyvä Aldrig igen (må sådär) on Cherrien striimatuin kappale Spotifyssa. Tällä versiolla vierailee brittiräpin jättiläismäinen tähtinimi Stormzy, jonka Euroopan kiertueella Cherrie myös esiintyi jo vuonna 2017.

163 FÖR EVIGT

Kansainväliseksi viraalihitiksi aikoinaan muodostunut 163 För Evigt on kunnianosoitus Cherrien kotikulmille Tukholman Rinkebyssä. Biisistä kasvoi niin iso, että sen remixillä vierailee Kehlani!

BROWNSKIN GULD FEAT. JAMKID

Cherrien tuorein albumi ”Naag Nool” ilmestyi sopivasti kesäkuussa 2021. Supertyylikästä kokonaisuutta päästään siis kuulemaan myös Blockfesteilla – yhtenä esimerkkinä anthem Brownskin guld.


Tutustu lisää Cherrien tuotantoon Spotifyssa.

Posted in News
Back to top